Kolot ja kämpät
Seurakuntakeskuksen kolo
Eniten käytetty kolomme, seurakuntakeskuksen kolo sijaitsee nimensä mukaisesti seurakunnan tiloissa, Hyvinkään kirkonmäellä, keskustassa. Meidän lisäksemme siellä on kolo myös toisella hyvinkääläisellä lippukunnalla, Hyvinkään Nummenpojilla.
Seurakuntakeskuksen kolo on koko toiminnan pää ja sydän. Siellä kokoustavat ahkerasti Kipinä, Rölli, Nallet, Namit, sekä Mansikat lauma. Tiloissa järjestetään myös paljon muita kokouksia ja mm lippukunnan hallitus kokootuu siellä turhankin säännöllisesti.
Paikka on kokonaan meidän käytettävissämme. Välillä tiloista saattaa toki löytyä yksi ylimääräinen sähkökäyttöinen uuni-hella laite. Jokaisella vartiolla ja laumalla on käytettävissään oma lukollinen kaappi, sekä yhteinen askartelu jne väline varasto. Keittiötä tällä kololla ei ole.
Pihatila on kohtalainen, seurakuntakeskuksen takana on puistoalue, mutta mitään suuria pihatapahtumia alueella ei pysty järjestämään, leikkimiseen ja muuhun pienimuotoisempaan pihatoimintaan se on kuitenkin ova paikka.
Vehkojan kolo
Vehkojan kolo sijaitsee Vehkojan seurakuntakeskuksessa. Vehkojan partiokolo on viihtyisä, valoisa ja hyvin varustettu, juuri sopivan kokoinen suuremmallekkin ryhmälle. Kolon varustuksiin kuuluu mm. Liitutalu, HMT:n käytössä oleva kaappi, sekä ilmoitustaulu.
"Käytävä", käsittää eteisen joka on kuitenkin niin tilava, että sinne mahtuu leikkimään villimpiäkin leikkejä. Pahimmat riehumisleikit on kuitenkin paras jättää ulos, kolon vieressä on nimittäin myös pieni metsä.
Vehkojan kololle on myös hyvät kulkuyhteydet, busseja kulkee tiheään.
Viertolan kolo
Viertolan koloa käytämme yhdessä esikoululaisten kanssa. Kolo on kuitenkin meidän käytössämme iltaisin. Kolo sijaitsee keskustan tuntumassa omakotitalo alueella, urheilukentän vieressä.
Viertolassa on vartion kokoukselle upeat mahdollisuudet. Viereinen urheilukenttä mahdollistaa monet luistelut, ja läheinen ulkoilualue kelpaa hyvin suunniteltuna myös suunnistukseen. Kololla on käytössä myös keittiö.
Usmitupa ja Pikku-hukka
Usmituvasta ja Pikku-hukasta voit lukea lisää partiotuen omilta sivuilta, www.partiotuki.fi
© Hyvinkään Metsätytöt 2005-2009 :: Ylläpito